Suru ja sureminen: mitä on normaali suru

01Mikä se on

Mitä suru on?

Kuolema pysäyttää. Se aloittaa uuden ajanjakson surijan elämässä ja laittaa arjen uusiksi. Suru kulkee kantajansa mukana, eikä sille ole aikataulua eikä lopullista päätepistettä.

• Surua ei voi tai tarvitse suorittaa. Suru ei ole työtä, vaan elämään kuuluva tunne, joka kertoo siitä, että menetetty henkilö on ollut merkityksellinen.
• Suhde menetettyyn ihmiseen muuttuu konkreettisesta yhdessäolosta mielikuvatason suhteeksi.
• Menetys kulkee mukana muistoina, tunteina ja tuntemuksina, ja suru muuttuu suremiseksi.
• Suru on useimmiten kantajalleen hyvin intiimi, tärkeä ja arvokas tunne: ikään kuin konkreettinen muisto suhteesta menetettyyn ihmiseen.
• Suru ei ole sairaus, eikä surevaa pidä pitää sairaana.

02Yksilöllisyys

Jokaisen suru on omanlaisensa

Suru on pohjimmiltaan hyvin yksityinen kokemus. Silloinkin, kun koko perhe tai yhteisö menettää läheisen, jokaisella on ollut oma, erityislaatuinen suhteensa menetettyyn, ja myös jokaisen suru on omanlaisensa.

• Omaa surua ei voi eikä kannata verrata tai arvottaa toisen surua oikeutetummaksi, syvemmäksi tai lohduttomammaksi.
• Suru on erilaista, mutta ei eri arvoista. On yhtä monta tapaa surra kuin on ihmistä.
• Kaikki suru ei näy ulospäin, eikä esimerkiksi itkun määrä ole mittari surun syvyydelle.
• On eri asia surra sisarusta kuin vanhempaa, lasta kuin puolisoa, ystävää tai työkaveria. Suru on erilaista, mutta yhtä oikeutettua.
• Suru voi olla myös hyvin yksinäinen tunne: voi herätä tunne, ettei kukaan ymmärrä tai pysty tukemaan. Yksinäisyydestä kerromme lisää oppaassamme yksinäisyydestä.

03Aaltoilu

Suru aaltoilee ajassa

Suru ei ole staattinen, pysyvä tunne, vaan sen luonne aaltoilee. Välillä voi tuntua, että surun alle musertuu, välillä helpottaa ja sureva saa hengähtää. Sitten tosiasia menetyksestä jysähtää tietoisuuteen ja nostaa kipeät tunteet pintaan.

• Usein surun emotionaalinen kipu aaltoilee ensimmäisen vuoden aikana, sillä vuodenajat sekä syntymä- ja kuolinpäivät koetaan ensimmäistä kertaa ilman menetettyä.
• Surun tunteiden intensiteetti muuttuu, ja hiljalleen myös selviytymisen, kaipauksen, rakkauden ja toivon sävyjä mahtuu mukaan.
• Sureminen on psyykkisen kivun ja ikävän lisäksi myös lohdullisia muistoja, kaipausta ja kiitollisuutta yhteisestä ajasta.
• Suruun voi liittyä myös helpotusta siitä, ettei menetetyn ihmisen enää tarvitse kärsiä, tai syyllisyyttä siitä, että jotain tärkeää ei ole enää mahdollista kysyä tai erimielisyyksiä selvittää.
• Jos menetys tapahtuu riidan jälkeen tai menetetty henkilö on toiminut surijaa kohtaan väärin tai väkivaltaisesti, surun tunteet voivat olla hyvin ristiriitaisia.

04Trauma

Kun kuolema on äkillinen tai traumaattinen

Sillä, miten menetetty ihminen kuoli, on vaikutusta surukokemukseen. Odotettu kuolema, johon on voitu yhdessä valmistautua, on usein helpommin hyväksyttävissä kuin äkillinen tai täysin yllättävä kuolema. Erityisen suuri riski surun monimutkaistumiseen on silloin, kun läheinen menetetään täysin yllättäen tai erityisen järkyttävällä tavalla.

• Tapaturmiin, onnettomuuksiin tai väkivaltaan liittyvissä kuolemissa menetykseen sekoittuu traumaattisia mielikuvia, jotka voivat estää tai hidastaa varsinaisen suremisen alkuun pääsyä.
• Kun läheinen kuolee henkirikoksen kautta, surevan traumaperäisen stressihäiriön ja pitkittyneen surun riski kasvaa selvästi. Samoin itsemurhan tehneiden omaisten mielenterveyden ongelmien riski kasvaa.
• Traumaattiseen suruun voi liittyä epäuskoa, järkytystä, raivoa, turvattomuutta ja syyllisyyttä sekä uni- tai keskittymisvaikeuksia, pelkoja tai piinaavia välähdyksenomaisia muistikuvia.
• Kuolemaan liittyviä traumaattisia reaktioita on syytä helpottaa, jotta niiden alla oleva suru pääsee esille. Traumaperäisen stressin oireista kerromme oppaassamme PTSD:n oireista.

05Perhe

Suru perheessä ja lasten tukeminen

Lapsiperheessä on erityisen tärkeää tukea vanhempia, sillä vanhempien tuki auttaa myös lasta. Pienikin lapsi aistii perheen ilmapiirin ja ymmärtää perheenjäsenen poissaolon oman ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti.

• Surevalta vanhemmalta ei pidä edellyttää, että hän pystyisi "olemaan lasten vuoksi urhea ja reipas". Sitä ei pidä edellyttää myöskään lapsilta.
• Vanhempi saa olla surunsa murtama, itkeä ja olla väsynyt, kunhan lapsille kerrotaan, mistä on kysymys ja että tunnereaktiot johtuvat menetyksestä ja menevät ohi.
• Lapset tarvitsevat ympärilleen tuttuja, turvallisia aikuisia, jotka huolehtivat perustarpeista, arjen rytmistä ja rutiineista.
• Tuki käytännön asioissa, kuten ruoanlaitossa, siivoamisessa tai kaupassa käynnissä, on usein täysin korvaamatonta.

06Itsehoito

Miten voi auttaa itseään surussa?

Itseään voi auttaa surun tunteiden läpikäymisessä, kun pyrkii kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulevat. Myös kipeimpien tunteiden kohtaaminen on tärkeää, eikä voimakkaitakaan reaktioita tarvitse pelätä tai peittää. Toisaalta ei pidä ihmetellä sitäkään, jos omat tai toisen tunnereaktiot eivät ole näkyvästi suuria.

• Pienetkin "keitaat" eli hetket, joissa ajatukset tyyntyvät ja olo rauhoittuu, ovat äärimmäisen tärkeitä itsehuollon keinoja.
• Surun alkuvaiheessa ruoka tai uni ei välttämättä maistu, mutta on erittäin tärkeää syödä, juoda ja nukkua edes vähän kerrallaan.
• On tärkeä taito osata pyytää apua arjen askareissa ja kertoa, miten muut voivat olla avuksi.
• Esimerkiksi kirjoittaminen tai valokuvien järjestäminen usein helpottaa, ja myös ilolle ja naurulle saa antaa tilaa.
• Rutiinien ylläpitäminen on hyväksi, ja esimerkiksi työpäivä tarjoaa mahdollisuuden ottaa hieman etäisyyttä tapahtuneeseen.
• Vaikeiden tunteiden äärellä on hyvä olla itselleen lempeä ja puhua itselle samalla tavalla kuin puhuisi ystävälle samassa tilanteessa.

07Apu

Milloin ja mistä apua surevalle?

Surevan olon helpottumista ennustaa läheisiltä saatu myönteinen ja ymmärtävä tuki. Suuri yksittäinen riskitekijä on se, että sureva jää voimakkaiden tunteittensa kanssa yksin. Ammattiavun pariin voi hakeutua aina, jos siltä vähänkin tuntuu: surun ei tarvitse olla traumaattista, jotta siitä voisi puhua ammattilaisen kanssa. Apua on erityisen tärkeä hakea, jos surevalla on:

• jatkuva tuskainen, sietämätön olo
• mieleen tunkevia, tuskallisia muistikuvia tapahtumasta
• jatkuvaa ylivirittyneisyyttä, valppautta ja pelkoa uusista pahoista tapahtumista tai jatkuvaa lamaantuneisuutta
• voimakkaita tai itsepintaisia itsesyytöksiä tai vihaa muita kohtaan
• toimintakyvyn laskua, joka estää itsestä tai läheisistä huolehtimisen
• voimakkaita kuolemanajatuksia ja -toiveita tai pienikin tarve puhua asiantuntijan kanssa.

Apua voi hakea kunnan sosiaali- ja kriisipäivystyksestä, perusterveydenhuollosta, koulu-, opiskelu- ja työterveyshuollosta sekä yksityisestä terveydenhuollosta. Seurakunnat ja järjestöt tarjoavat vertaistukiryhmiä, joiden aika on yleensä vasta, kun kuolemasta on kulunut jonkin aikaa.

Bilbaossa sijaitsevalla psykologian vastaanotollamme voit puhua menetyksestä ja surusta (vastaanotot ovat espanjaksi).

08Läheisille

Miten kohdata sureva?

Surevan ihmisen kohtaaminen ei vaadi erityistä osaamista. Surua ei voi sanoilla tai teoilla poistaa, mutta toisen surua voi jakaa ja kannatella niin, että sen kokeminen on edes vähän helpompaa. Lohduttavan on hyvä uskaltaa olla hiljaa ja neuvoton, sillä läsnäolo on tärkeämpää kuin sanat.

• Mitä läheisempi sureva on, sitä tärkeämpää on tarjota fyysistä läheisyyttä, kosketusta ja turvaa.
• Surutaloon on hyvä viedä syötävää, ja surevan luvalla voi auttaa kodin askareissa tai lastenhoidossa.
• Apua kannattaa tarjota aktiivisesti, sillä surevan voi olla vaikea pyytää sitä.
• On tärkeä kunnioittaa surevan tarvetta välillä puhua ja välillä vetäytyä. Kuulumisia voi kysyä säännöllisesti, ja menetyksestä voi kysyä suoraan.
• Kun sureva palaa työ- tai opiskeluyhteisöön, on ymmärrettävä, että suru voi aaltoilla pitkäänkin. Menetyksestä saa kysyä, mutta tavallisia arjen asioita on syytä jatkaa.
• Toisen surun kohtaaminen voi nostaa pintaan omat menetyskokemukset, joten lohduttajankin on tärkeää pitää huolta itsestään.

09Erot lähteissä

Missä lähteet eroavat

Terveyskirjasto korostaa surun luonnollisuutta, meta-analyysi arvioi, kuinka usein suru pitkittyy:

• Kuinka yleistä pitkittynyt suru on: Terveyskirjasto ei anna lukua. Meta-analyysissa (14 tutkimusta) pitkittyneen surureaktion yhdistetty esiintyvyys oli 9,8 % aikuisilla, jotka olivat menettäneet läheisen muun kuin väkivaltaisen kuoleman vuoksi: noin joka kymmenes sureva aikuinen on vaarassa sairastua siihen.
• Riskitekijät: Terveyskirjasto nostaa esiin kuoleman tavan (äkillinen, väkivaltainen tai itsemurha) ja yksin jäämisen. Meta-analyysissa korkeampi keski-ikä oli yhteydessä suurempaan esiintyvyyteen; väkivaltaiset kuolemat oli rajattu sen ulkopuolelle.
• Diagnoosi: Terveyskirjaston mukaan pitkittyneen surureaktion kriteerit tulevat ICD-11-luokitukseen ja toimivat jo nyt runkona surun monimutkaistumisen tunnistamiseen. Meta-analyysin tekijät huomauttavat, että tutkimukset olivat menetelmiltään kirjavia, joten luku on suuntaa antava.

10Lyhyesti

Tärkeimmät asiat surusta

• Suru on luonnollinen seuraus merkitykselliseen menetykseen, eikä sille ole aikataulua.
• Jokaisen suru on omanlaisensa, eikä itkun määrä kerro surun syvyydestä.
• Suru aaltoilee, usein erityisesti ensimmäisen vuoden aikana.
• Äkillinen tai traumaattinen kuolema lisää riskiä surun pitkittymiseen.
• Läheisten tuki ennustaa olon helpottumista, ja yksin jääminen on suuri riskitekijä.
• Ammattiapua voi hakea aina, ja erityisesti silloin, jos toimintakyky laskee tai mielessä on kuolemanajatuksia.