Mikä on pakko-oireinen häiriö?
Pakko-oireinen häiriö eli OCD (Obsessive Compulsive Disorder) tunnetaan myös vanhemmalla nimellä pakkoneuroosi. Siihen kuuluvat pakkoajatukset ja pakkotoiminnot. Häiriössä voi esiintyä vain pakkoajatuksia tai vain pakkotoimintoja, mutta useimmiten esiintyy molempia.
Pakko-oireet voivat olla hyvinkin outoja, mutta ne eivät ole merkki psykoosista. Pakko-oireista kärsivä säilyttää todellisuudentajunsa: hän tunnistaa usein itsekin, että oireet ovat ylimitoitettuja tai järjenvastaisia, mutta ei silti pysty vastustamaan tarvetta toimia niiden mukaan.
Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein häpeää, mikä turhaan vaikeuttaa hoitoon hakeutumista.
Pakkoajatukset eli obsessiot
Pakkoajatukset ovat toistuvia, mieleen pakonomaisesti tunkeutuvia, epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia. Terveyskirjaston mukaan tavallisimpia ovat:
- pakonomainen epäily tai pelko vahingossa tehdyistä teoista, esimerkiksi että ovi jäi lukitsematta tai hella sammuttamatta,
- seksuaaliset, aggressiiviset tai uskonnolliset pakkoajatukset,
- pelot tautien tarttumisesta tavallisissa tilanteissa tai esineitä kosketellessa,
- pakonomainen tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä tai symmetrisesti.
Pakkoajatuksiin liittyy useimmiten hyvin ahdistava pelko katastrofaalisista seurauksista, kuten tulipalosta, omasta tai toisten vakavasta vahingoittumisesta tai moraalisesta kelvottomuudesta.
Pakkotoiminnot eli kompulsiot
Pakkotoiminnot ovat toistuvaa käytöstä tai mielessä tapahtuvaa toimintaa. Niiden tarkoitus ei ole tuottaa mielihyvää, vaan lievittää pakkoajatusten aiheuttamaa ahdistusta tai estää pelätty tapahtuma. Tavallisimpia ovat:
- toistuva peseminen tai siivoaminen,
- tarkistaminen, esimerkiksi lukitsemisen tai kahvinkeittimen,
- järjestely ja laskeminen,
- kyseleminen ja toistuvien rauhoittavien vakuutusten vaatiminen,
- pakonomainen rukoilu tai sanojen hiljainen toistelu.
Äärimmillään pakkoajatuksista kärsivä voi pestä kätensä verille tartuntaa pelätessään tai palata tarkistamaan kahvinkeitintä tuntien ajan.
Milloin pakko-oireet ovat häiriö?
Lievät ja ajoittain ilmenevät pakkoajatukset ja asioiden tarkistaminen ovat hyvin yleisiä eivätkä edellytä hoitoa. Siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen ei ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä.
Varsinaisesta häiriöstä puhutaan, kun pakkoajatukset ja pakkotoiminnot:
- aiheuttavat merkittävää kärsimystä,
- vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa,
- haittaavat huomattavasti jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.
Lapsilla esiintyy leikki- ja esimurrosiässä usein ohimeneviä pakkoajatuksia, rituaaleja tai taianomaista ajattelua. Ne ovat osa normaalia kehitystä eivätkä edellytä hoitoa. Myös terveillä aikuisilla esiintyy lyhytaikaisia, mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä ajatuksia tai toisinaan jonkin asian tarkistamista.
Jos pakko-oireet tai niihin liittyvä ahdistus häiritsevät merkittävästi arkea ja ihmissuhteita, kannattaa Terveyskirjaston mukaan aina kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa terveydenhuollon puoleen. Sieltä voidaan tarvittaessa ohjata yleislääkärin, psykiatrin tai aiheeseen perehtyneen psykoterapeutin vastaanotolle.
Kuinka yleinen häiriö on ja mistä se johtuu?
Noin 1–3 % ihmisistä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä joskus elämänsä aikana. Häiriö alkaa yleensä lapsuus- tai nuoruusiässä. Raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen naisilla on kohonnut riski sairastua. Ilman hoitoa sairauden kulku on pitkäaikainen, ja usein hoitoon hakeudutaan vasta vuosia kestäneiden oireiden jälkeen.
Häiriön syytä ei tunneta. Perinnöllisellä alttiudella ajatellaan olevan keskeinen vaikutus, mutta yksilön kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista häiriön. Psykologisissa selitysmalleissa korostuvat uhan kokemus ja kontrollin tarve.
Jopa 90 %:lla on elämänsä aikana myös jokin muu psykiatrinen häiriö, tavallisimmin masennus tai ahdistuneisuushäiriö. Toisinaan pakko-oireet voivat johtua muista syistä, kuten keräilypakosta, traumaperäisestä häiriöstä, syömishäiriöistä tai neuropsykiatrisista häiriöistä, ja joskus harvoin ne ovat lääkityksen haittavaikutus.
Usein häiriö heikentää toimintakykyä vakavasti. Terveyskirjaston mukaan se lisää työkyvyttömyyseläkkeen riskiä yli kymmenkertaiseksi, ja joka kuudes on häiriön takia työkyvytön ainakin ajoittain.
Pakko-oireiden itsehoito
Lieviä ja keskivaikeita pakko-oireita voidaan pyrkiä lievittämään itsenäisesti omahoito-ohjelman tuella. Vaikuttaviksi todetut ohjelmat perustuvat kognitiivis-käyttäytymisterapiaan ja sisältävät itsenäisesti tehtäviä harjoitteita.
Terveyskirjaston mukaan omahoito etenee näin:
- opitaan tunnistamaan oireet ja niitä laukaisevat tekijät,
- opetellaan vähitellen sietämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistusta,
- vähennetään pakkotoimintoja,
- ahdistus lievittyy pikkuhiljaa ja pakkotoimintoihin käytetty aika vähenee.
Saatavilla on myös useita itsehoitokirjoja.
Terapia ja lääkehoito
Pakko-oireista häiriötä voidaan hoitaa tehokkaasti kognitiivis-käyttäytymisterapialla, lääkehoidolla tai niiden yhdistelmällä. Ensisijaiseksi suositellaan terapeuttista hoitoa, joka voidaan järjestää nettiterapiana tai perinteisenä psykoterapiana.
Terveyskirjaston mukaan tutkimusnäyttö kognitiivisten käyttäytymisterapioiden tehosta on vahvaa, erityisesti jos hoidossa käytetään altistusharjoitteita. Ahdistavien tilanteiden välttäminen voimistaa vähitellen pelkoa. Altistusharjoitteissa opetellaan kohtaamaan pelko tai ahdistus uudella, rennommalla tavalla, jolloin tunteen voimakkuus lievittyy ja välttäminen vähenee.
Lääkkeet voivat merkittävästi lievittää oireita, vaikka eivät paranna häiriötä. Ensisijaisesti käytetään serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä, ja hoitovasteen kehittymiseen voi kulua kuukausia. Hyvällä hoidolla noin puolet potilaista tulee oireettomiksi. Hyvin vaikeaoireisissa tilanteissa voidaan käyttää niin sanottua neljän päivän intensiivialtistushoitoa, jota on toistaiseksi saatavilla vain osassa Suomea.
Bilbaossa sijaitsevalla psykologian vastaanotollamme hoidamme pakko-oireita kognitiivis-käyttäytymisterapian keinoin (vastaanotot ovat espanjaksi).
Mitä tutkimus kertoo psykologisesta hoidosta?
Cochrane-katsaus (Gava ym., 2007) kokosi kahdeksan satunnaistettua tutkimusta, joissa verrattiin kognitiivisia ja käyttäytymisterapeuttisia hoitoja tavanomaiseen hoitoon aikuisilla, joilla oli pakko-oireinen häiriö:
- minkä tahansa kognitiivis-käyttäytymisterapian saaneilla oli hoidon jälkeen selvästi vähemmän oireita kuin tavanomaista hoitoa saaneilla,
- eri kognitiivisten ja käyttäytymisterapeuttisten hoitojen erot tavanomaiseen hoitoon olivat samankaltaisia,
- hoidon kokonaisvaikutukseen näytti vaikuttavan oireiden vaikeus hoidon alussa.
Seitsemästä tutkimuksesta saatiin yhdistettäviä tietoja. Kirjoittajien mukaan kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisiin malleihin perustuvat hoidot ovat tehokkaita aikuisten pakko-oireisessa häiriössä. Tarvitaan kuitenkin suurempia, laadukkaita tutkimuksia pidemmällä seurannalla, joissa hoitoja verrataan myös keskenään, ja selvitetään, ketkä hyötyvät mistäkin hoidosta.
Missä lähteet eroavat
Lähteiden painotukset eroavat:
- Altistusharjoitteet: Terveyskirjaston mukaan näyttö on vahvaa erityisesti, jos hoidossa käytetään altistusharjoitteita. Cochrane-katsauksessa eri kognitiivisten ja käyttäytymisterapeuttisten hoitojen erot tavanomaiseen hoitoon olivat samankaltaisia.
- Pitkä aikaväli: Terveyskirjaston mukaan hyvällä hoidolla noin puolet tulee oireettomiksi. Katsauksen mukaan tarvitaan tutkimuksia pidemmällä seurannalla, eli sen näyttö koskee lähinnä tilannetta heti hoidon jälkeen.
Tärkeimmät asiat pakko-oireisesta häiriöstä
- Pakkoajatukset ovat mieleen tunkeutuvia, ahdistavia ajatuksia; pakkotoiminnoilla yritetään lievittää ahdistusta.
- Häiriöstä puhutaan, kun oireet vievät yli tunnin päivässä ja haittaavat arkea.
- Noin 1–3 % ihmisistä sairastaa häiriön joskus elämänsä aikana.
- Lieviä oireita voi lievittää omahoito-ohjelmalla.
- Ensisijainen hoito on kognitiivis-käyttäytymisterapia altistusharjoittein.
- Hyvällä hoidolla noin puolet tulee oireettomiksi.
Usein kysyttyä pakko-oireisesta häiriöstä
Vastaukset ovat yleistä tietoa eivätkä korvaa vastaanottokäyntiä tai yksilöllistä lääkärin arviota.
Onko jokainen tarkistaminen pakko-oire?
Ei. Lievät ja ajoittaiset pakkoajatukset ja asioiden tarkistaminen ovat hyvin yleisiä eivätkä edellytä hoitoa.
Onko pakko-oireinen häiriö psykoosi?
Ei. Pakko-oireista kärsivä säilyttää todellisuudentajunsa ja tunnistaa usein itse, että oireet ovat ylimitoitettuja.
Voiko pakko-oireisesta häiriöstä parantua?
Hyvällä hoidolla noin puolet potilaista tulee oireettomiksi ja suurimmalla osalla oireet lievittyvät.
Mitä altistusharjoitteet ovat?
Niissä opetellaan vähitellen kohtaamaan pelko tai ahdistus uudella, rennommalla tavalla, jolloin tunteen voimakkuus lievittyy ja välttäminen vähenee.
Kuinka nopeasti lääkkeet auttavat?
Hoito edellyttää kärsivällisyyttä, koska hoitovasteen kehittymiseen voi kulua jopa kuukausia.
Milloin pitäisi hakea apua?
Jos pakko-oireet tai ahdistus häiritsevät merkittävästi arkea ja ihmissuhteita, kannattaa kääntyä terveydenhuollon puoleen lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa.
Lähteet
- Terveyskirjasto (Duodecim) · Pakko-oireinen häiriö
- Gava I, et al. Psychological treatments versus treatment as usual for obsessive compulsive disorder (OCD). Cochrane Database Syst Rev. 2007
Tämä opas on yleistä tietoa eikä korvaa lääkärin arviota. Diagnoosi ja hoito riippuvat vastaanottokäynnistä ja terveyshistoriastasi. Hätätilanteessa soita 112.